Tervetuloa tutustumaan pieneen perheeseemme. Talossa asustelee minun (Piia) lisäksi aviomieheni Antti sekä kolme koiraamme x-rotuinen Kaapo, englanninsetteri Sulo sekä viimeisimpänä joukkoon liittynyt borderterrieri Uuno.
Asustelemme Perttelissä, Salon kaupunginosassa. Parin vuoden kerrostaloasumisen jälkeen päätimme kesällä 2003 muuttaa maalle ja täällä olemme viihtyneet. Pitkä suhde pankin kanssa tarkoittaa sitä, että meidän molempien on käytävä töissä. Minä työskentelen Salon seudun ammattiopistossa ohjaajana ja Antti työskentelee asentajana paikallisessa Masamuovi oy:ssä. Vanha, vuonna 1936, rakennettu omakotitalo on pitänyt huolta siitä, että ainakaan kesäaikaan ei ole ollut tekemisenpuutetta.

                 

 


Oma aikani kuluu paljon koirien kanssa. Eniten nautimme päivittäisistä metsälenkeistä, mutta myös agilitytreenit, hakutreenit, näyttelyt, agilitykisat sekä kaikki epäviralliset riennot (match showt yms.) vievät paljon aikaa. Kuulun myös Kymen setterit ja pointterit ry:n hallitukseen.  Yhdistyksen mukanaan tuomaa puuhaa on siis mm. erilaisten näyttelyiden järjestely sekä paikalliset tapahtumat. Olen myös pätevöity kehätoimitsija, joten minuun saattaa törmätä näyttelyissä ilman koiraakin. Itselleni en ole luonut omaa sivua, sillä kaikki mikä tapahtuu koirille, tapahtuu minullekin!!
 
Minun touhutessa koirien kanssa Antti käy urheilemassa, mm. suunnistus, rullaluistelu, juoksu ja hiihto ovat  lajeja, joilla Antti pitää kunnostaan huolta. Koirien onneksi Antti haluaa välillä seuraa lenkeilleen, joten koiratkin pääsevät juoksemaan. Onpahan Antilla yksi startti canicrossissa Kaapon kanssa ja tulevaisuudessa tavoitteena mennä uudelleen. Antti osallistuu myös virallisiin urheilutapahtumiin kuten maanantai- sekä perjantairastit, että erilaiset juoksutapahtumat. Lisää Antin urheilusuorituksista löytyy Antin urheilu-sivulta.
Toki myös yhteistä aikaa vietetään. Kesällä reissaamme asuntovaunulla ympäri Suomea (ehkä vielä joskus uskaltaudumme ulkomaille) ja nautimme kauniista maisemista. Saattaapa reitille "vahingossa" sattua myös joku koiranäyttely tai urheilutapahtuma!